Monialaisella yhteistyöllä innovatiivisia terveyspalveluita kv. markkinoille
Suomen Terveysmatkailu ry liittyi toukokuussa 2025 Suomen matkailualan liiton jäseneksi. Jäsenyyden taustalla on yhdistyksen strateginen päätös laajentaa Suomen terveysmatkailutarjooomaa perinteisten terveydenhuollon hoitopalveluiden lisäksi terveyttä edistäviin ja sairauksia ennaltaehkäiseviin palveluihin.
"Uusien palveluiden kehittämiseen tarvitsemme monialaista yhteistyötä. Uskomme, että SMAL ry:n jäsenistöstä löytyy matkailualan ammattilaisia, joita kiinnostaa innovatiivisten palveluiden kehittäminen yhdessä", toteaa Suomen Terveysmatkailu ry:n toiminnanjohtaja Maarit Haavisto-Koskinen, ja jatkaa: "Tiedämme, että Suomen puhtaalla luonnolla ja ravinnolla on terveysvaikutuksia, mutta haluamme kehittää niistä todistettavasti terveysvaikutteisia, innovatiivisia palveluita. Uskomme, että olemassa olevia hyvinvointipalveluita pystytään rikastamaan tieteeseen pohjautuvalla kehittämisellä ja näemmekin suurta potentiaalia terveysteknologisten ratkaisujen hyödyntämisessä."
Terveysmatkailu on globaalisti miljardiluokan liiketoiminaa
Amerikkalaisen Allied Market Researchin mukaan terveysmatkailun liikevaihto oli n. 82 mrd euroa vuonna 2022 ja terveysmatkailijoita oli globaalisti n. 21 miljoonaa. Vuotuinen kasvu tulee Allied Market Researchin mukaan olemaan n. 10%.
Ulkomaisista terveysmatkailijoista Suomeen jäävä liikevaihto on tällä hetkellä n. 10 milj. euroa ja Suomeen matkustetaan saamaan hoitoa syöpään sekä ortopedisiin leikkauksiin.
Lisätietoja: Maarit Haavisto-Koskinen, toiminnanjohtaja, Suomen Terveysmatkailu ry, sp. maarit.haavisto-koskinen@terveysmatkailu.fi, p. 040 669 1148.